Pentupesässä alkaa olemaan jo aikamoista vipinää. Pesän sisäpuolella on edelleenkin pysytty, mutta vauhtia on ollut päivä päivältä enemmän....Mammat ovat ihan ihmeissään isojen kakaroidensa touhuiluista. Halla parka sai eilen nisätulehduksen, joten imettäminen sattuu aikasen paljon tällä hetkellä. Onneksi touhukkaat ihmislapset hyppäsivät vielä yökkärit päällä auton kyytiin ja lähtivät reippaana hakemaan mamman kanssa lääkettä Hallan vaivaan vielä illan pimeinä tunteina. Jos minulla on ihanaisia kissakakaroita, niin on minulla kyllä euroopan reippaimmat lapsetkin! Sissi on nyt sitten ottanut pääimettäjän roolin ja Halla keskittyy pesuun ja hellimiseen, joten vauvoilla ei ole mitään hätää...Eilen oli sitten tarjolla vauveleiden ensimmäinen oikea kiinteä ruoka. Pikkuiset ihmettelivät evästään ja katsoivat minua sen näköisinä, että olen seonnut lopullisesti...Heidän ruokansahan tulee äidin tissistä ja piste!
Neljä vauvoista on löytänyt jo alustavasti oman perheensä ja hyvät sellaiset onkin luvassa! Ensimmäiset tapaamiset ovat olleet erittäin lupaavia ja selkeästi oikeanlainen kissa on löytänyt oikeanlaiset ihmiset! Nyt vaan kovasti odotellaan uusien ehdokkaiden yhteydenottoja....
Kissavauvelit tunnistavat jo perheen jäsenet ja tulevat pentupesän laidoille kuikkimaan, kun lähestymme pesää. Selkeästi kiinnostus ulkomaailmaan on kasvanut ja ei mene kauan enää kun maailma laajenee pentupesän ulkopuolelle. Iltaisin iltasadun aikaan on varsin hellyyttävää kun kaksi kolme vuotiasta ja seitsemän kolmiviikkoista istuuu kasassa ja kuuntelee satua tai ihan vaan häärii omiaan, mutta yhteen kuuluvuuden tunne on käsinkosketeltavaa.
tiistai 26. huhtikuuta 2011
tiistai 19. huhtikuuta 2011
vauvat kasvaa kohisten
On se vaan jännä miten nopeasti pikku miukut kasvavat! Nyt on jo koko jengillä silmät auki ja kovasti alettu harjoitella maailman valloitusta! Pienillä töppö jaloilla opetellaan nousemaan seisomaan ja ensi askeleita otetaan haparoivin askelin. Koko joukko hytkyy pesässä kuin bambit heikolla jäällä konsanaan. Ihanaiset pikku silmät yrittävät jo kohdentaa katsetta ihmismamman suuntaankin kun pesän laidalla höpöttelen. Kaikkea tuijotetaan ja selkeästi mietitään, että mihinkähän ihmeeseen sitä on äitien mahasta päädytty. Olen kovasti koettanut jo kertoa, että he ovat sitten niitä Hilirimpsis kakaroita ja isona on sitten elettävä siististi ja siivosti, kuten aiemmatkin kamunsa. Eikös sitä sanota, että hyvät tavat opitaan jo pienenä ; ) Ei nuo ole vielä pahemmin vastaan laittaneet. Sitten voi olla ääni kellossa toinen, kun hoksaavat miten pesästä karataan....Parin viikon sisällä pennut saavatkin laajentaa valtakuntaansa kokonaan heille pyhitettyyn omaan huoneeseensa ja Tahvo isukki pääsee osallistumaan katraan hoitoon ja leikitykseen. Suloisia sydämen valtaajia on koko sakki!!!Pieniä luonne eroja on ollut jo nähtävissä, mutta ei vielä kovin paljoa, aika tasaista sakkia tähän asti vaikuttaisi olevan. Jöröstä on huomannut jo nyt vanhempiensa piirteitä sen verran, että jätkällä on nimittäin vauhti suonissaan! Jo piisaa pikku miehessä liikettä muiden tyytyessä ihmettelemään mitä se tyyppi siinä häslää. Jokaisen omia tulevaisuuden koteja ollaan jo hieman mietiskelty ja lisää hyviä sekä mahtavia tyyppejä kaivataan! Jos suloinen Hilirimpsis kakara kiinnostaa, niin laita toki meille hakemusta hyväksi perheeksi, vastaamme hakemukseesi mahdollisimman pian ;)))))
Katja ja kissaklaani
Katja ja kissaklaani
lauantai 9. huhtikuuta 2011
Kissa vauvat ovat ihanuutta!
Tämä viikon mammaloma on mennyt kuin siivillä pieniä suloisuuksia ihastellessa. Sissi ja Halla viihtyvät erittäin hyvin samassa pesässä koko katraan kanssa. Kätevää tällainen tupla yksinhuoltajuus, niin pääsee aina toinen mammoista hieman jaloittelemaan toisen huolehtiessa kakaroista : ) Pikkuiset saavat parasta mahdollista hoitoa, kun tissibaari sekä pyllynpesijät ovat molemmin puolin, sen kun vaan kylkeä kääntää. Tahvo isukki on vielä toistaiseksi eri huoneessa eristyksessä. Hän siirtyi miehisesti kevyempään kastiin maanantaina, joten varoajan hän vielä viettää erillään, mutta sitten pääsee osallistumaan lapsiperheen arkeen täysin rinnoin. Leikittäjän paikka onkin varmasti varattu lempeälle Tahvolle. Tito puolestaan lähettelee lapsilleen puhelimen välityksellä terveisiä Väisäsen perheen luota! Tito ja Tahvo päättivät ottaa sen verran mittaa toisistaan, että Tito lähti hoitoon Väisäsille hieman ennen synnytystä. Nyt tilanne taitaa olla se, että herra Hurmaava onkin mönkinyt sinne niin vankasti perheen sydämiin ettei taida vanhaan kotiin enää palatakaan...Tokihan hän tavoilleen uskollisena pitää mielet virkeänä niin päivin kuin öinkin myös uudessa kodissa.
Kaikkien vauvojen painot nousevat vauhdilla ja hyvää tahtia. Sissin lapset jäivät hieman jälkeen painoissa vauhdikkaiden alkuhetkiensä vuoksi, mutta saavuttavat Hallan vauvoja päivä päivältä. Tissibaari taisteluja on ihana seurata, kun kaikki tenavat ovat selkeästi tarmokkaita ja oman tahdon omaavia. Kaikki hakeutuvat reippaasti pestäväksi ja tissille ja siitä parhaasta tissistä pitää sitten miukua ja maukua ja pikku tassut liikkuvat tuhatta ja sataa kun kaveria potkitaan pois "OMALTA" tissiltä.
Ihmislapset pitävät vauvoista huolen ja hellivät niitä todella hienosti. Voisin veikata, että meillä kasvaa jälleen kerran sangen lapsirakas kissapesue...Wiltsu ja Epe laulavat vauvoille iltalaulun tai lukevat kirjaa ja heidän ainut huolensa on se, että miksei kaikki vauvat voi jäädä kotiin asumaan? Kolmevuotiaiden huoli häviää, kun olen selittänyt että äiti valitsee todella huolella kaikille vauvoille maailman parhaat kodit, jossa niiden on hyvä jatkaa maailman valloitustaan! Toivon, että onnistun suuressa tehtävässäni yhtä hyvin kuin kahden aiemman pentueen kohdalle. Parempia koteja en olisi aiemmille kissavauvoillemme voinut toivoa! Siitä ISO kiitos Taijalle ja Veepolle, Jennalle ja Miikalle, Tiinalle ja Samille, Paulalle ja Mikalle, Hannelle ja Tapsalle, Anulle ja Markukselle sekä Riitalle!!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Pitkän odotuksen palkinto!
Sunnuntaina ja maanantaina saimme suosittuun Hilirimpsis klaaniimme seitsemän uutta jäsentä! Halla synnytti luomusti 4 ihanaista naperoa. Maanantai aamuna jouduimme Sissi mamman kanssa hätäsektioon, sillä synnytys ei edennyt kuten olisi pitänyt. Ultrassa kävi ilmi, että kaikista suurin pentu oli kuollut synnytyskanavan eteen ja näin ollen muutkaan eivät päässeet turvallisesti maailmaan. Tuskaisten hetkien jälkeen saimme kuitenkin esitellä Sissille kolme hurmaavaa veijaria. Sissi kumminkin meni kivusta ja tapahtuneesta shokkiin vuorokaudeksi. Sissin rauhoitellessa mieltään Halla hoisi upeasti koko seitsikkoa ja tuki Sissiä samalla.
Nyt molemmat mammat nauttivat jo omista lapsukaisistaan täysin rinnoin. Molemmat ovat silminnähden onnellisia ja tyytyväisiä uuteen elämän tilanteeseensa.
Vauvelit ovat kaikki olleet erittäin tasaisia kokonsa ja painonsa puolesta. Kaikkien painot mahtuivat 106-116g väliin. Painot ovat lähteneet hienosti nousuun ensimmäisten päivien aikana. Hallan lapset syövät ja nauttivat elostaan kellotellen. Sissin lapset puolestaan tuntuvat olevan jo nyt aikamoisia suhareita. Eivät malta olla paikoillaan paljonkaan vaan könyävät ja kiipeilevät pitkin emoaan jatkuvasti. Sissi katsookin minua sen näköisesti, että voi apua mihin näiden kanssa oikein vielä joutuu. Halla taas yrittää antaa Sissille kasvatus vinkkejä pohjaten siihen miten rauhallisia Hänen lapsensa ovat : )))
Lapsoset saivat kutsumanimensä 7 kääpiön mukaan, viralliset nimet alkavat hahmottua, mutta siitä lisää myöhemmin....
Pikku suloisuuksistaan hurmioitunut Hilirimpsis Mamma!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)